Lappilan Nousu ry. on perustettu vuonna 1920 ja rekisteröity yhdistysrekisteriin vuonna 1928. Perustajajäseninä olivat puheenjohtaja Viljo Jokinen sekä Paavo Nero joka toimi sihteerinä. Varhaisina vuosikymmeninä seuran menestyslajit olivat hiihto, yleisurheilu ja etenkin paini. Sotien jälkeen toiminta hiipui pikkuhiljaa, ja uhkasi 70-luvulla loppua kokonaan. 90-luvun alussa seuran ottivat hoitoonsa innokkaat lentopalloihmiset, ja sillä tiellä ollaan edelleenkin. Nykytoiminta käsittää pääasiassa lentopalloa ja beach-volleytä. Lentopalloa pelataan talvisin lentopalloliiton järjestämässä Viking Line cupissa ja beach-volleytä vastaavassa sarjassa kesäisin. Yksittäisiin turnauksiin osallistutaan mahdollisuuksien mukaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Varainhankinta hoidetaan pääasiassa talkootöillä. Tärkein yhteistyökumppani on Wienerberger Oy Ab:n Lappilan tiilitehdas. Seuran jäsenistö on varsin talkoohenkistä, ruokapalkalla ollaan osallistuttu mm. beach-volleyn Pro torin kilpailun järjestämiseen Lahdessa sekä Kortteliliigan biitisturnauksen järjestämiseen Messilässä.

Seuran suurimmat saavutukset löytyvät harrastetasolta. Lentopalloliiton Etelä-Suomen alueen sekasarjamestaruus on voitettu viidesti (2000, 2001, 2002, 2005 ja 2006). Vuonna 2010 miesten harrastesarjasta irtosi hopeamitali. Muita merkittäviä saavutuksia on suolentiksen SM-hopea business-sarjassa vuodelta 2004. Junioreilla on Powercupista saavutuksena pronssimitali vuodelta 2001.

Lisätietoja toiminnasta voi kysellä:
Pj. Tero Ekholm p. 040-511 8372

Viimeksi päivitetty ( 30.04.2010 15:13 )